Dynasty tietopalvelu
ISLAB hyvinvointiyhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://islab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://islab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 18.09.2026/Pykälä 93


Kokousasian teksti

 

HYVTES palkkarakennemuutos koskien työnantajan edustajien palkkaa

 

Hallitus 18.09.2026 § 93  

114/01.02.01/2026  

 

 

Valmistelija Toimitusjohtaja Felin Elina

 

Tausta

Hyvinvointialueilla ja -yhtymissä tasopalkkajärjestelmä on otettava käyttöön 1.10.2026–1.1.2027 (lukuun ottamatta HYVTESin liitettä 7). Tässä yhteydessä työnantajan palkkaa koskevaa määräystä on muutettu ja HYVTESissä aiemmin ollut mahdollisuus käyttää vaihtoehtoisesti ns. normaalia palkkarakennetta on poistettu. Työnantajan edustajien määritelmä ei ole muuttunut.

 

Työnantajan edustajan palkkauksesta määrätään HYVTES:n luvun II Palkkaus 20 §:ssä. Lääkärisopimuksen mukaan (Luku II Palkkaus, 1 §) työantajan edustajan palkkaan sovelletaan HYVTES:in määräyksiä. Muutoksia on kuvattu kattavasti KT:n yleiskirjeessä 5/2026 ja sen liitteissä: https://www.kt.fi/yleiskirjeet/2026/5/hyvtesin-tasopalkkajarjestelma .

 

Työnantajan edustajat ovat tasopalkkajärjestelmän ulkopuolella. Työnantajan edustajaksi katsotaan viranhaltija/työntekijä, joka vastaa hyvinvointialueen/ hyvinvointiyhtymän tai sen merkittävän osan johtamisesta ja kehittämisestä. Esim. hyvinvointialueen/ hyvinvointiyhtymän ylin johto katsotaan tällaisiksi työnantajan edustajiksi. Työnantajan edustajia ovat mm. johtavassa asemassa oleva viranhaltija/työntekijä, joka vastaa suuresta hallinnonalasta ja sen kehittämisestä samoin sellainen, jonka tehtävänä on vastata hyvinvointialueen/hyvinvointiyhtymän yleisestä hallinnosta, taloudesta tai suunnittelusta ja niiden kehittämisestä sekä henkilöstöjohtaja, -päällikkö tai vastaavassa asemassa oleva viranhaltija/työntekijä. (HYVTES, II luku Palkkaus, 20 § Työnantajan edustajan palkka)

 

Em. 20 §:n soveltamisohjeen mukaan työnantaja voi vapaasti päättää yllä mainittujen viranhaltijoiden/työntekijöiden palkoista ja niiden tarkistamisesta sekä tarkistuksen voimaantuloajankohdasta. Palkan määräytymisperusteena on kokonaispalkka. Palkansaajalle ei makseta muita palkkausluvussa tarkoitettuja palkan osia, jollei viranhaltijaa/työntekijää koskevassa työnantajan päätöksessä ole erikseen muuta todettu tai työsopimuksessa erikseen muuta sovittu. Työnantajan edustajalle ei kuitenkaan voi maksaa tasopalkkaa, tasolisää eikä työkokemuslisää.

 

KT:n yleiskirjeen 5/2026 liitteen 2 mukaan työnantajien edustajien palkat muunnetaan tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä kokonaispalkaksi ko. määräyksen mukaisesti. Palkka voidaan muuttaa kokonaispalkaksi jo ennen tasopalkkajärjestelmään siirtymistä. Kokonaispalkka ei saa pienentyä palkanmuunnon seurauksena.

 

Muutokset ISLABin työnantajan edustajien palkkaukseen

Tällä hetkellä ISLABissa on kokonaispalkka vain toimitusjohtajalla ja johtavalla ylilääkärillä. HYVTESin kirjausten perusteella kaikkien ISLABin johtoryhmän jäsenien palkka tulee muuntaa kokonaispalkaksi. Johtoryhmän virkoihin on päivitetty tehtävänkuvat ja muodostettu kokonaispalkkaportaat 1-3.

 

Palkkaportaisiin 2 ja 3 kuuluvien viranhaltijoiden osalta päätös kokonaispalkasta on tehty jo hallituksen kokouksessa 21.8.2026 tehtävämuutosten yhteydessä (§ 76 ja § 77).

 

Palkkaportaaseen 1 kuuluvien viranhaltijoiden osalta kokonaispalkka muodostetaan laskemalla yhteen nykyiset palkanosat. Palkkaerojen tasaamista palkkaportaan 1 sisällä tehdään virkaehtosopimuksen mukaisten paikallisten erien puitteissa. Tähän on tarkoitus kohdentaa HYVTES:n järjestelyvaraerää yhteensä 229,04 euroa/kk. Kahdelle viranhaltijalle muodostuu työnantajan päätöksellä kustannusneutraali erillinen lisä, jotta kokonaispalkkataso ei laske.

 

Asiaa on käsitelty yhdessä asianosaisten kesken johtoryhmässä 9.6.2026 ja 8.9.2026, ja heille on tarjottu mahdollisuutta asian henkilökohtaiseen käsittelyyn tilaisuudessa, jossa viranhaltijalla on oikeus käyttää avustajaa. Tehtävänkuvat on laadittu jokaisen viranhaltijan kanssa yhdessä.

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Felin Elina

 

Päätösehdotus

Hallitus vahvistaa liitteenä olevat johtoryhmätason tehtävien tehtäväkuvat ja kokonaispalkkaportaat.

 

Hallitus päättää palkkapoliittisena linjauksenaan, että kokonaispalkkaa ja kokonaispalkkaportaita tarkistetaan jatkossa vähintään ko. virkaehtosopimuksen yleiskorotuksen mukaisesti.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Päivi Ylikangas, Anu Tervala ja Satu Meriläinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Tämän asiakohdan osalta sihteerinä toimi Elina Felin.