RSS-linkki
Kokousasiat:https://islab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hallitus
Pöytäkirja 21.08.2026/Pykälä 76
Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen toiminnan uudelleen järjestelyn yhteydessä
Hallitus 21.08.2026 § 76
115/01.01.03.07/2026
Valmistelija Toimitusjohtaja Felin Elina
ISLAB hyvinvointiyhtymän johtava ylilääkäri on irtisanoutunut virastaan 1.2.2027 alkaen vanhuuseläkkeelle siirtymisen vuoksi. Hän jää pois työstä vuosilomalle 20.10.2026 alkaen.
Taloudellisista syistä organisaatiolla ei ole mahdollista rekrytoida johtavaa ylilääkäriä ulkopuolelta, vaan tehtävät uudelleen järjestellään sisäisesti taloudellisista ja toiminnallisista syistä.
Viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa. Viranhaltijalle on ennen siirtämistä varattava tilaisuus tulla kuulluksi. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003, 24 §)
Johtavan ylilääkärin viran kelpoisuusehtona on toimialalle soveltuva erikoislääkärin tutkinto, johtamiskokemus sekä lääketieteellisen laboratorion palvelutuotannon kokemus/tuntemus (Hallitus 28.3.2025 § 36). Eduksi katsotaan julkishallinnon kokemus/tuntemus, tohtorin tutkinto sekä johtamiskoulutus. Ylilääkäri Katariina Vuorenmaa on kliinisen kemian erikoislääkäri. Hänellä on johtamiskokemusta Pohjois-Savon aluelaboratorion johtajana yli 6 vuotta sekä sitä ennen Eksoten laboratoriokeskuksen ylilääkärinä ja palvelupäällikkönä noin 2 vuotta. Kokonaisuudessaan hänellä on 18 vuoden kokemus lääketieteellisissä laboratorioissa työskentelystä Suomessa ja ulkomailla. Hän on väitellyt tohtoriksi laboratoriolääketieteen alalta Ranskassa 2011 ja hänellä on erikoislääkärin johtamispätevyys ja lääkärikouluttajan erityispätevyys.
Työnantaja on kuullut ylilääkäri Katariina Vuorenmaata asiassa. Vuorenmaa on antanut suostumuksensa siirtyä johtavan ylilääkärin virkaan. Vuorenmaan asema toistaiseksi otettuna viranhaltijana ei muutu eikä hänen palkkansa alene. Vuorenmaa aloittaa vs. johtavana ylilääkärinä 20.10.2026 alkaen ja vakituisena johtavana ylilääkärinä 1.2.2027 alkaen. Vuorenmaalle maksetaan johtavan ylilääkärin viran mukainen kokonaispalkka 20.10.2026 alkaen. Vuorenmaa jatkaa Pohjois-Savon aluelaboratorion johtajan viran hoitamista oman virkansa ohessa (Hallitus 28.3.2025 § 35), mikä on huomioitu palkassa.
Viranhaltijan toiseen virkaan siirtämisen perusteena on ISLABin johtamisjärjestelmän uudelleen järjestely tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Muutosten myötä vapautuva ylilääkärin virka jätetään täyttämättä.
Esittelijä Toimitusjohtaja Felin Elina
Päätösehdotus
Hallitus päättää siirtää ylilääkäri Katariina Vuorenmaan vs. johtavan ylilääkärin virkaan 20.10.2026 alkaen, ja sen jälkeen johtavan ylilääkärin virkaan 1.2.2027 alkaen. Vuorenmaa jatkaa Pohjois-Savon aluelaboratorion johtajan viran hoitamista oman virkansa ohessa. Vuorenmaalle maksetaan johtavan ylilääkärin viran mukainen kokonaispalkka. Virassa on kokonaistyöaika sekä viranhaltijan valittavissa puhelinetu.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.