Dynasty tietopalvelu
ISLAB hyvinvointiyhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://islab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://islab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Esityslista 17.06.2026/Asianro 66


Kokousasian teksti

 

Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivitys

 

Hallitus 17.06.2026    

102/00.01.06/2026  

 

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja Tervala Anu

 

Servica Oy on päivittämässä yhtiöjärjestyksensä ja osakassopimuksensa vastaamaan hankintalain nykyisiä ja tulevia vaatimuksia. Materiaalissa on lisäksi tiedoksi liittymissopimusmalli. Servican toiminta on yhtiöitetty vuoden 2019 alusta. Toimintaa perustavasti ohjaavat dokumentit, yhtiöjärjestys ja osakassopimus, on laadittu syksyllä 2018. Toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi vuosien aikana, joten dokumenttien päivittäminen on välttämätöntä yhtiön sidosyksikköaseman ja osakkaiden palveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi. Yhtiöjärjestys hyväksytään ylimääräisessä yhtiökokouksessa lokakuun alussa 2026. Yhtiökokous päättää yhtiöjärjestyksen muuttamisesta normaalien yhtiökokouskäytäntöjen mukaisesti.

 

Yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttamista yritettiin viimeksi varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.4.2025, jolloin asiakirjojen hyväksyntä raukesi osakassopimuksessa olleeseen ns. pakkoluovutuslausekkeeseen (5.4. Velvollisuus luovuttaa yhtiön osakkeet). Nyt käsiteltäväksi tulevista asiakirjoista tämä lauseke on poistettu.

 

Servica pyytää osakkaitaan käsittelemään liitteenä esitetyn yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen toimielimissään 31.8.2026 mennessä, ja valtuuttamaan nimetyn henkilön allekirjoittamaan osakassopimuksen osakkaan puolesta. Osakassopimus lähetetään osakkaiden valtuutetuille henkilöille sähköisesti allekirjoitettavaksi 1.9.2026 ja se tulee allekirjoittaa 4.9.2026 mennessä.

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Felin Elina

 

Päätösehdotus

Hallitus hyväksyy osaltaan yhtiöjärjestykseen ja osakassopimukseen tehdyt muutokset, ja valtuuttaa toimitusjohtaja Elina Felinin allekirjoittamaan osakassopimuksen yhtymän puolesta.

 

Päätös